lauantai 10. tammikuuta 2009

Maailma täynnä kaupunkeja, osa 1: Budapest

"Tämäkin kaupunki on täynnä ihmisiä
osa niistä viisaita
osa.."

Eikäku siis niin... Perjantaina 2.1. klo 8.25 lähti juna kyydittämään meitä kohti Unkarin pääkaupunkia Budapestiä. Matkaseurueen koko oli seitsemän: minun lisäksi Tiia, Anna ja Kirsi, ranskalaiset Catherine (kirjotinkohan tällä kertaa sen nimen oikein?) ja Phillipp sekä portugalilainen Filipe. Saavuimme aikataulusta myöhässä Budapestiin. Lisäksi jouduimme odottamaan vajaan tunnin pääsyä ulkomaan junien lipunmyyntikassalle! Eikä myyjätär ollut kovin hyvällä tuulella. Meillä ei ollut tietoa, miten junia menee välillä Budapest Zagreb (Zagreb oli siis seuraava kohteemme). Kun lopulta saimmen aikataulun, yritimme tiedustella, kuinka täynnä juna on, että pitäisikö tehdä paikka varaus. Mikään ei onnistunut ensimmäisellä kysymällä ja puolet ajasta kului siihen, kun nainen mätkätti meille, kuinka kiire oli ja kuinka monta ihmistä odotti vuoroaan, sen sijaan, että olisi vastannut kysymyksiimme. Lopulta saimme kuitenkin liput kouraan ja jatkoimme matkaa kohti metroasemaa. Metroaseman yllä oli julkisten kulkuneuvojen lipunmyyntipiste. Automaattiin ei käynyt 2000 forinttia isommat setelit (= n. 8e, jos oikein muistan?). Siispä viereisen lipunmyyntikiskan jonoon. Kun edessämme oli enää muutama ihminen, päätti tämä myyjätär lähteä pois. Osa muistakin jonottajista oli ulkomaalaisia, emmekä ymmärtäneet, mitä myyjätär meille vihaisesti unkariksi huusi. Kiskan seinässä luki, että myynnin olisi pitänyt olla auki iltaan asti. Onneksi metroasemalta löytyi lisää myyntikiskoja ja lopulta saimme tikettimme, vaikka nämäkään myyjät eivät tuntuneet osaavan englantia tai sitten eivät vaan jaksaneet vastata kysymyksiin...

Lopulta joitakin tunteja myöhässä pääsimme saapumaan hostellille, joka sijaitsi aivan Budapestin keskustassa, vain lyhyen matkan päässä Tonavasta Pestin puolella. Hostellista löytyivät myös ensimmäiset ystävälliset, englannin taitoiset unkarilaiset. Majotuimme kahdeksan hengen huoneeseen, jossa jokaiselle oli sängyn lisäksi lukollinen kaappi. Hostelli oli melko pieni, mutta siisti ja ihan viihtyisä. Iltaisin vaan jotkut melusivat keittiössä, josta kaikki äänet kuuluivat huoneeseemme, enkä saanut nukahdettua ennen kuin hostellissa vallitsi taas hiljaisuus.

Hostellista saimme ravintolasuosituksen ja suuntasimme erittäin nälkäisinä sinne. Paikka oli ihan hauska.. Heiniä lattialla sun muuta rekvisiittaa. Ruuan tulo kesti vain melko kauan, ja jouduimme pyytämään Kirsin kanssa teitämme moneen otteeseen ennen kuin lopulta saimme ne eteemme. Ruuan jälkeen lähdimme tutkiskelemaan Budapestiä. Pimeä oli jo laskeutunut ja ulkona oli melkoisen kylmä, mutta myös kaunista. Teimme pienen lenkin, jonka aikana löysimme mm. turisti-infon, josta löytyi esitteitä myös suomeksi! Sitten kaupan kautta hostellille. Illalla menimme vielä hetkeksi istuskelemaan erääseen kahvilaan, mutta väsymys alkoi jo painaa tässä vaiheessa.

Lauantaina suunnattiin kohti Budaa ja Budalinnaa. Aurinko paistoi ja oli todella kaunista. Budapest on todella kaunis kaupunki myös talvella ilman puiden lehtiä, toisin kuin Wien, jossa on nyt talvella ollut melko harmaata (vaikka siis ei täälläkään rumaa oo, vähän ankeeta vaan). Kiertelimme linnan ympäristöä, jossa sijaitsee paljon vanhoja rakennuksia. Myös kalastajalinnake oli todella hieno, sadunomainen. Lounaan jälkeen muut suuntasivat Budalinnassa sijaitsevaan Unkarin kansallisgalleriaan, mutta me Kirsin kanssa lähdimme vähän shoppailemaan. Kumpiki meistä oli unohtanut ottaa mukaan flipflopit/lipsut/miksä niitä nyt tahtoo kutsuakaan. Hostellielossa ja varsinkin käydessä suihkussa sellaiset ovat todella kätevät, joten lähdimme siis metsästämään niitä. Ei ollut kuitenkaan mikään flipflop sesonki, joten lopulta päädyimme ostamaan feikki-crocksit (vai miten ne nyt kirjoitetaan). Eli kyllä.. meikäläinenkin osti siis crocksien näköiset kengät! Ja vielä tooosi tyylikkäästi vaihtelevasti siniseksi ja valkoisesti värjätyt! :S Mutta on kyllä myönnettävä, että ne on ihan kivan tuntuset jalassa. :) Illalla suuntasimme Tiian unkarilaisen kaverin suosittelamaan baariin. Ulkona oli todella kylmä, mutta niin oli sisällä baarissakin! Suomessa baarissa on tottunut juomaan siideriä, Wienissä viiniä tai spitzeriä (eli siis viinin ja kivennäisveden sekotus), mutta Budapestin baarista ei löytynyt mitään noista. Olut olisi ollut halpaa, mutta kun se ei edelleenkään oikein maistu. Jos ei juotavaa, niin kivaa tekemistä: baarissa oli kaksi pöytäjalispöytää... Sitä sitten pelattiin ja Filipe oli kyllä ylivoimainen meihin tyttöihin nähden. :)

Sunnuntaina aamupäivällä suunnaksi otettiin Unkarin kansallismuseo. Museon jälkeen luvassa oli lounas pannukakkupaikassa.. tai lättyjä ne enemmän muistutti. Ensin lätty suolasella täytteellä ja sitten makealla. :) Nam! Lättypaikka sijaitsi aivan Budapestin parlamenttitaloa vastapäätä, siis vain eri puolella Tonavaa. Kävimme katsomassa myös Sankarten aukiota ja sen takaa löytyi todella upean näköinen linna. Päivä oli kuitenkin todella kylmä ja käveltyämme hetken Pestin yhtä kuuluisimmista kaduista hakeuduimme kahville. Pimeän laskeuduttua oli vielä vuorossa Budan puolen Citadella, korkea kukkula, jolta näki koko Budapestin yli! Oli kaunista! Kukkulalla oli myös todella suuri patsas, joka näkyi alas kaupunkiin asti. Budapestissä olisi ollut myös paljon puistoja, jotka nyt jäivät ajan puutteen ja vuoden ajan takia käymättä. Mutta ensi kerralla. :)

Mikään turvallisuuden perikuva kaupunki ei kyllä ollut. Metroasemat olivat täynnä kodittomia, jotka myös yrittivät puhua meillekin, eivätkä lannistuneet vieraasta kielestä. Wieniin nähden kodittomia näkyi siis enemmän ja täällä ne harvoin tulevat puhumaan (jos koskaan *koputtaa puuta*).

Unkarin kielestä on pakko sanoa, että kyllä siinä jotain yhtäläisyyksiä on! Täällä Wienissähän meiltä on jo monta kertaa kysytty, että tulemmeko Unkarista tai puhummeko unkaria, jos satumme olemaan suomalaisella porukalla liikkeellä. Ja pari kertaa sitä itsekin havahtui kaupungilla, että puhuiko joku suomea! Mutta vain kun puheen kuuli sen verran epäselvästi, että sanoista ei saanut selvää. Kun kuuli selvästi, yhtäläisyydet tuntuivat katoavan äkkiä. :)

Koska kuvien lataaminen tällä käytössäni olevalla hitaalla netillä kestää niin älyttömän kauan, en lataa niitä tänne blogiin nyt ollenkaan. Budapest kuvia kuitenkin nähtävillä täältä.

Ensi kerralla juttu Zagrebista, jonne suuntasimme siis maanantaina 5.1. :)

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kyllä muistu viäl kaikki paikat mieleen. :)

Sanna kirjoitti...

Ootpa sit vaihtanu blogin nimeä. :) Ku katoin, ni joootain kummaa täs on..

Riina kirjoitti...

Joo, pitää vähän uudistua välillä ;)

Mari kirjoitti...

2000 forinttia = 8e :) melkoinen suhde. Ja Crocsit RIINA!?!?!? ei voi sano mitään hahaa

Taru kirjoitti...

Joo noi crocsit oli vähä huolestuttavat!! Ja muistan ku ite kävin Unkarissa ni melkein 100 000 sain rahaa ku pankissa vaihdoin. :)