Oli niin tylsän näköistä ilman kuvia, niin pitihän niitä taas latailla pari. :) Kuva siis Zagrebin keskustassa.. Vähän oli vanha puu.
Maanantaina 5.1. matka jatkui Budapestistä kohti Kroatian pääkaupunkia Zagrebia. Junan piti lähteä klo 6.05 (aamulla!! :S), mutta istuimme vielä seitsemän aikoihin paikallaan olevassa junassa Budapestin asemalla. Lopulta melko tarkkaan tunnin myöhässä, juna lähti vyörymään kohti Kroatiaa. Aikaisesta kellonajasta johtuen alkumatka kuluikin nukkuessa. Tilaa ei ollut paljoa, mutta väsymys sen verran suuri, että varsinkin aivan aluksi nukuin ihan hyvin. Mutta sitten alkoi vähän joka paikkaa kolottaa ja asentoa oli vaihdettava vähän väliä. Lopulta junamme surraili Kroatian puolelle, joka ei siis ole EU:ta. Raja-asemalla meitä olikin vastassa varmaan sata rajavartijaa tai poliisia tai vastaavaa. Jokaiseen vaunuun heitä nousi joku noin kuusi.. Vähän tuli hui-olo. Ensin yksi katseli passin nopeasti läpi. Sitten tuli toinen, joka myös tahtoi nähdä passin ja leimasi sen. Kolmas kyseli, mitä meillä on rinkoissamme, ettei vain ole tullattavaa. Ihan hetken siinä jo tuli olo, ettei mies uskonut, että rinkat on täynnä vaatteita.. mutta uskoi sittenkin. Vielä viimeiseksi junaan asteli kroatialainen konduktööri, joka halusi nähdä lippumme. Ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa. Catherine, Phillipp ja Filipe olivat vaunun eri osastossa.. tai sellaisessa pikku huoneessa tai mikä se nyt on.. sellainen mihin mahtuu aina kuusi kerrallaan istumaan, ja koska meitä oli seitsemän, emme voineet olla kaikki samassa kopissa. Heiltä oli kysytty passin lisäksi lisähenkkareita, eivät olleet saaneet passeihinsa leimoja ollenkaan.. Niinköhän näyttivät vaarallisemmilta kuin suomalaiset tytöt? Matkaan tuli vielä Kroatian puolellakin viivästyksiä. Edessämme jostain junasta oli hajonnut ilmeisesti veturi ja meidän oli odotettava melkoisen kauan, että paikalle saatiin uusi ja juna pois tieltä...
Raja-asema ja sen ympäristö ei luonut kovin imartelevaa kuvaa Kroatiasta. Se oli räjähtäneen, hoitamattoman ja likaisen näköinen. Mutta Zagreb yllätti meidät -positiivisesti! Kaupunki oli siisti ja kaunis, ihmiset olivat ystävällisiä ja osasivat enimmäkseen puhua kohtuu hyvää englantia. Ja kaikki siis sujui huomattavasti paremmin kuin Budapestissä. Junaliput Graziin saimme ostettua alta aika yksikön ja myyjätär vastaili kysymyksiin ystävällisesti. Myös Zagreb-cardin, joka sisälsi julkiset kulkuneuvot, osto kävi vaivattomasti ja liput tiistain pujottelun world cupiin olivat käsissämme muutamassa minuutissa. No vähän piti odotellakin, kun ulkomaan vahvistukset eivät meinanneet löytää linja-autoasemaa. He eivät halunneet Graziin, vaan Zagrebista suoraan Wieniin bussilla. Lopulta suuntasimme kuitenkin bussilla hostellillemme, joka ei tällä kertaa sijainnut aivan keskustassa. Matka-aika kävellen oli kuitenkin vain 15 min. Hostellin nimi oli Carpe Diem ja ihan mukava paikka. Ei ehkä ihan niin siisti kuin Budapestin, mutta ei mikään huonokaan siis. Aamupalaa hostelli ei tarjonnut ja keittiö oli niin pieni, ettei sinne muutamaa ihmistä enempää kerrallaan mahtunut.. Mutta eipä se mitään. Aamupalaostoksille ja sitten keskustaan syömään. Ruokailun jälkeen ehdittiin vielä hieman katselemaan keskusaukion hulinaa. Zagrebissa kun tosiaan oli tuolloin mm-pujoittelun osakilpailuita, oli niiden kunniaksi kaikkea tapahtumaa keskustassakin, mm. konsertti. Kiertelimme kaupunkia myös muutenkin hieman, mutta ulkona oli todella kylmä ja väsymys alkoi painaa.
Tiistaina ehdimme hieman turisteilla kaupungissa ennen kuin lähdimme suuntaamaan kohti pujottelukisoja. Ranskalaisia ja Filipeä kisat eivät kiinnostaneet, joten he eivät lähteneet mukaan. Kylmä oli taas, -7. Meillä oli päällä vaikka kuinka, mutta jaloilla oli todella kylmä. Siis varpailla lähinnä. Muuten oli kivaa. Lippuihin kuului bussi kuljetus alueelle. Bussilta kävelimme todennäköisesti laskettelurinteille tehtyjä reittejä pitkin alaspäin. Alueella oli myös iso "virkistäytymis"alue, josta sai ruokaa (hodareita, lättyjä, ja epämääräistä keittoa) sekä lämmintä juotavaa ilmaiseksi. Lisäksi täältä löytyi lava, jolla kierrosten välissä esiintyi bändi (ilmeisesti joku paikallinen suuruus). En ollut koskaan ennen seurannut pujottelua, en edes telkasta, joten kokemus oli minulle ihan uusi. Mutta kiva. :) Ja tunnelma, varsinkin kun kroatialainen laski, oli ihan älyttömän hieno! Ja hienosti jaksettiin kannustaa muun maalaisiakin. Suomalaisia laskemassa (oli siis kyseessä miesten päivä) oli kaksi, joista en kummastakaan muista kuulleeni ennen. Toinen kaatui melko lähellä maalia, eikä toinenkaan selvinnyt toiselle kierrokselle. Kisan voitti lopulta joku ranskalainen ja kroatialainen oli toisena. Keskustassa mäkin (piti saada ruokaa mielellään kohtuu nopeasti :) ) kautta hostellille ja oli kyllä aika puhki olo, vaikka lähinnä oltiin vain seisottu paikoillamme. Melkein nukahdin sänkyyni. Ylösnoustuani sain yliväsymyskohtauksen ja vaan hihittelin seuraavan 15min. Lähdimme kuitenkin vielä keskustaan tutkimaan Zagrebin yöelämää... jota sitten ei oikein mistään meinannut löytyä. Oli loppiainen ja ilmeisesti sen takia monet paikat kiinni. Lopulta suuntasimme Annan kanssa nukkumaan, kun Tiia, Kirsi ja Filipe lähtivät vielä katsastamaan yhden paikan.
Rinteen alaosa
Jeejee! Suomalainen laskee. Vahvasti ei mee meidän suuresta kannustamisesta huolimatta.
Maanantaina 5.1. matka jatkui Budapestistä kohti Kroatian pääkaupunkia Zagrebia. Junan piti lähteä klo 6.05 (aamulla!! :S), mutta istuimme vielä seitsemän aikoihin paikallaan olevassa junassa Budapestin asemalla. Lopulta melko tarkkaan tunnin myöhässä, juna lähti vyörymään kohti Kroatiaa. Aikaisesta kellonajasta johtuen alkumatka kuluikin nukkuessa. Tilaa ei ollut paljoa, mutta väsymys sen verran suuri, että varsinkin aivan aluksi nukuin ihan hyvin. Mutta sitten alkoi vähän joka paikkaa kolottaa ja asentoa oli vaihdettava vähän väliä. Lopulta junamme surraili Kroatian puolelle, joka ei siis ole EU:ta. Raja-asemalla meitä olikin vastassa varmaan sata rajavartijaa tai poliisia tai vastaavaa. Jokaiseen vaunuun heitä nousi joku noin kuusi.. Vähän tuli hui-olo. Ensin yksi katseli passin nopeasti läpi. Sitten tuli toinen, joka myös tahtoi nähdä passin ja leimasi sen. Kolmas kyseli, mitä meillä on rinkoissamme, ettei vain ole tullattavaa. Ihan hetken siinä jo tuli olo, ettei mies uskonut, että rinkat on täynnä vaatteita.. mutta uskoi sittenkin. Vielä viimeiseksi junaan asteli kroatialainen konduktööri, joka halusi nähdä lippumme. Ja lopulta päästiin jatkamaan matkaa. Catherine, Phillipp ja Filipe olivat vaunun eri osastossa.. tai sellaisessa pikku huoneessa tai mikä se nyt on.. sellainen mihin mahtuu aina kuusi kerrallaan istumaan, ja koska meitä oli seitsemän, emme voineet olla kaikki samassa kopissa. Heiltä oli kysytty passin lisäksi lisähenkkareita, eivät olleet saaneet passeihinsa leimoja ollenkaan.. Niinköhän näyttivät vaarallisemmilta kuin suomalaiset tytöt? Matkaan tuli vielä Kroatian puolellakin viivästyksiä. Edessämme jostain junasta oli hajonnut ilmeisesti veturi ja meidän oli odotettava melkoisen kauan, että paikalle saatiin uusi ja juna pois tieltä...
Raja-asema ja sen ympäristö ei luonut kovin imartelevaa kuvaa Kroatiasta. Se oli räjähtäneen, hoitamattoman ja likaisen näköinen. Mutta Zagreb yllätti meidät -positiivisesti! Kaupunki oli siisti ja kaunis, ihmiset olivat ystävällisiä ja osasivat enimmäkseen puhua kohtuu hyvää englantia. Ja kaikki siis sujui huomattavasti paremmin kuin Budapestissä. Junaliput Graziin saimme ostettua alta aika yksikön ja myyjätär vastaili kysymyksiin ystävällisesti. Myös Zagreb-cardin, joka sisälsi julkiset kulkuneuvot, osto kävi vaivattomasti ja liput tiistain pujottelun world cupiin olivat käsissämme muutamassa minuutissa. No vähän piti odotellakin, kun ulkomaan vahvistukset eivät meinanneet löytää linja-autoasemaa. He eivät halunneet Graziin, vaan Zagrebista suoraan Wieniin bussilla. Lopulta suuntasimme kuitenkin bussilla hostellillemme, joka ei tällä kertaa sijainnut aivan keskustassa. Matka-aika kävellen oli kuitenkin vain 15 min. Hostellin nimi oli Carpe Diem ja ihan mukava paikka. Ei ehkä ihan niin siisti kuin Budapestin, mutta ei mikään huonokaan siis. Aamupalaa hostelli ei tarjonnut ja keittiö oli niin pieni, ettei sinne muutamaa ihmistä enempää kerrallaan mahtunut.. Mutta eipä se mitään. Aamupalaostoksille ja sitten keskustaan syömään. Ruokailun jälkeen ehdittiin vielä hieman katselemaan keskusaukion hulinaa. Zagrebissa kun tosiaan oli tuolloin mm-pujoittelun osakilpailuita, oli niiden kunniaksi kaikkea tapahtumaa keskustassakin, mm. konsertti. Kiertelimme kaupunkia myös muutenkin hieman, mutta ulkona oli todella kylmä ja väsymys alkoi painaa.
Tiistaina ehdimme hieman turisteilla kaupungissa ennen kuin lähdimme suuntaamaan kohti pujottelukisoja. Ranskalaisia ja Filipeä kisat eivät kiinnostaneet, joten he eivät lähteneet mukaan. Kylmä oli taas, -7. Meillä oli päällä vaikka kuinka, mutta jaloilla oli todella kylmä. Siis varpailla lähinnä. Muuten oli kivaa. Lippuihin kuului bussi kuljetus alueelle. Bussilta kävelimme todennäköisesti laskettelurinteille tehtyjä reittejä pitkin alaspäin. Alueella oli myös iso "virkistäytymis"alue, josta sai ruokaa (hodareita, lättyjä, ja epämääräistä keittoa) sekä lämmintä juotavaa ilmaiseksi. Lisäksi täältä löytyi lava, jolla kierrosten välissä esiintyi bändi (ilmeisesti joku paikallinen suuruus). En ollut koskaan ennen seurannut pujottelua, en edes telkasta, joten kokemus oli minulle ihan uusi. Mutta kiva. :) Ja tunnelma, varsinkin kun kroatialainen laski, oli ihan älyttömän hieno! Ja hienosti jaksettiin kannustaa muun maalaisiakin. Suomalaisia laskemassa (oli siis kyseessä miesten päivä) oli kaksi, joista en kummastakaan muista kuulleeni ennen. Toinen kaatui melko lähellä maalia, eikä toinenkaan selvinnyt toiselle kierrokselle. Kisan voitti lopulta joku ranskalainen ja kroatialainen oli toisena. Keskustassa mäkin (piti saada ruokaa mielellään kohtuu nopeasti :) ) kautta hostellille ja oli kyllä aika puhki olo, vaikka lähinnä oltiin vain seisottu paikoillamme. Melkein nukahdin sänkyyni. Ylösnoustuani sain yliväsymyskohtauksen ja vaan hihittelin seuraavan 15min. Lähdimme kuitenkin vielä keskustaan tutkimaan Zagrebin yöelämää... jota sitten ei oikein mistään meinannut löytyä. Oli loppiainen ja ilmeisesti sen takia monet paikat kiinni. Lopulta suuntasimme Annan kanssa nukkumaan, kun Tiia, Kirsi ja Filipe lähtivät vielä katsastamaan yhden paikan.
Rinteen alaosa
Jeejee! Suomalainen laskee. Vahvasti ei mee meidän suuresta kannustamisesta huolimatta.Keskiviikko omistauduttiin sitten turisteilulle. Aamupäivällä ensin yritimme löytää Kroatian kansallismuseon ja löysimmekin, mutta se oli suljettuna. Siispä suuntasimme Zagreb museoon. Museon jälkeen syömään ja sitten lädimme Kirsin, Tiian ja Annan kanssa seuraamaan turistioppaaseen merkittyä reittiä, jonka varrelta löytyi katseltavaa, vaikka kuinka. Muut olivat kulkeneet reitin jo edellisenä päivänä. Tässä vaiheessa minulle iski kuvaamisväsymys, joten kuvasaalis Zagrebista jäi vähän laihaksi. Onneksi muut jaksoivat räpsiä. :) Turistikierroksen aikana Tiia törmäsi myös Benettonin liikkeeseen ja eikun kaikki tytöt sisään vaan. Alet oli menoillaan ja taitaapa tuo Kroatian hintataso olla muutenkin Suomen tasoa jonkin verran alhaisempi, joten olimme ihan taivaissa. :) Jokaisen mukaan tarttui jotain. Myös myöhemmin kierroksen jälkeen shoppailimme vielä hieman. Olihan kroatin kunat yritettävä kuluttaa loppuun. :D Illallinen ei keskiviikkona sujunut ihan täysin ongelmitta. Ensinnäkin ranskalaiset olivat erittäin nipoja hinnan suhteen, vaikka meistä lähes kaikki paikat olivat edullisia. Lopulta he suuntasivat mäkkiin ja me muut hostellin työntekijän suosittelemaan ravintolaan. Ravintola oli ihan mukava, mutta laskutus vaiheessa alkoi ilmenemään ongelmia. Olimme heti aluksi sanoneet, että meillä on Zagreb-cardit, joilla piti saada 10% alennusta. Alennusta ei kuitenkaan näkynyt ja huomauttaessamme asiasta tarjoilijat kohauttelivat hartijoitaan, ettei asialle enää mitään voi tehdä, sillä kuitit on jo tulostettu. No lopulta paikalle haettiin vissiin joku pomon tapainen, joka käski antaa meille alennuksen. Lisäksi meiltä laskutettiin leivästä, jota emme olleet tilanneet emmekä syöneet.. :S Noo.. Kun olimme lähdössä ravintolasta eräs mies kysyi meiltä englanniksi, mistä maasta olemme (olimme puhuneet saksaa kokoajan, sillä meidän suomalaisten lisäksi mukana oli Filipe). Hän oli itse Suomesta ja päätellyt aksenteistamme, että mekin saattaisimme olla. :D
Hostellilla oli vuorossa rinkkojen pakkaus. Ja seuraavana päivänä kohti Itävaltaa ja Grazia!!
Hostellilla oli vuorossa rinkkojen pakkaus. Ja seuraavana päivänä kohti Itävaltaa ja Grazia!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti