maanantai 26. tammikuuta 2009

Kun Wienissä paistaa aurinko....


Myös Simmeringissä on sittenkin kauniitakin rakennuksia! :D

(Sorry, kuvat on taas latautunu jotenkin ihan pieleen eivätkä näy (eikä mulla oo hajuakaan, mikseivät), mutta koittelen ladata ne uusiks tässä joskus. Kuvitelkaa siis siihen asti tohon ylle nätti rakennus ;D )

Eli flunssasta selvittyäni alkoi ihan älytön luku-urakka. Tiedossa oli Energieökonomien tentti. Siinä sitten suomennettiin, luettiin, suomennettiin lisää ja yriteltiin vastata ennalta annettuihin mallikysymyksiin. Vaikeustasoa nosti se, että materiaali oli osaksi englanniks ja osaksi saksaksi. Eli aina juuri kun oli saanut käännettyä aivonsa jotenkin saksamoodille, kielivaihtui enkuksia ja toisinpäin. Lisäksi enkun kielisten osioiden termien saksankielisistä nimityksistä ei ollut hajuakaan. Tentin alussa assarit onneksi sanoivat, että saa kirjoittaa joko saksaksi, enkuksi tai vaikka saksaenkuksi.. :D No kyllä se tentti saksaksi kuitenkin tuli tehtyä. Kysymyksiä oli 6 ja aikaa puolitoista tuntia. Kaipa se ihan hyvin sujui.. *koputtaa puuta* Lukuvaiheessa kyllä huomasi, että on se saksa parantunut: luin aivan alkulukukauden aikana kääntämääni osiota ja olin kääntänyt tyyliin joka toisen sanan. Siinä sitten mietti, että enkö mä muka totakaan sanaa tienny sillon! :D

Tentin jälkeen alkoi reilun kuukauden vapaus! Torstaina suunnattiin Prater Domiin (eli siihen ihan älyttömän suureen baariin). Perjantaina osallistuin erään puolalaisen tytön järjestämille "skandinaavisille" illallisille. Niille osallistui myös minulle kaks ennestään tuntematonta suomalaista tyttöä. Siinä sitten naureskeltiin niille resepteille. Suomalaiset perunat ja mustikkapiirakka kun eivät aivan olleet sellaisia, mihin oltiin Suomessa totuttu. Eikä puolalainen tyttö meinannut millään usko sitä, sillä netissä, mistä hän oli reseptit löytänyt, oikein luki, että ne on suomalaisia reseptejä. :D Noo, siitä tuli sitten vähän saksalaissuomalainen illallinen tai jotain. :) Lauantaina oli vuorossa slovenialaisen Janin ja puolalaisen Kamillan syndet. Olin ajatellut lähteä sieltä viimeisellä metrolla kotiakohti, mutta yhtäkkiä kello olikin kolme! :D Kolmen aikoihin siis lähdettiin Tiian kanssa seikkailemaan kohti yöbusseja ja vähän yli neljä olin kotona. Eilen olimme leffassa katsomassa, miltä Tom Cruise näyttää natsina. Ja vaikka muuten herrasta on jokseenkin epämiellyttävä kuva, niin myönnettävä on, että kyllä se näytellä osaa. Olin nähnyt aikaisemmin saksalaisten version samoista tapahtumista, joten elokuva ei tuonut mitään uutta oikeastaan. Leffan jälkeen mentiin vielä hetkeksi istumaan paikalliseen coctailbaariin. Mukana olivat itävaltalaiset Stefan ja Thomas (buddyja molemmat) ja huh kun niitä oli vaikea ymmärtää! Puhuivat melko hiljaisella äänellä nopeasti! :S Lisäksi väsymyksellä oli ehkä myös jotain osuutta asiaan.

Sitten siihen asiaan, mistä oikeastaan halusin kertoa: Wienin sää! Jos jotain ollaan opittu tässä viiden kuukauden aikana, niin se, että täällä säät ei noudata mitään logiikkaa! Syyskuussa kun saavuttiin oli hellettä +30 astetta. Sitten yhtäkki lämpötila tippui kymmeneen. Uuden vuoden jälkeen täällä oli kylmä, hieman alle -10. Mutta nyt tuntuu, että kevät on saapunut! Kevät tammikuussa! Eräänä päivänä oli jo +10 ja aurinko paistoi, niin että ihan tuli hiki villakangastakissa. Lauantainakin oli todella kaunista, joten uskallauduin jopa tutkimusmatkalle Simmerginiin! Ja yllätyksekseni koko Simmering ei olekaan rumaa rötisköä täynnä vaan löysin oikein viihtyisiä alueita! Ja jopa puiston (oikei, ei kauheen iso puisto, mutta puisto kuitenkin!).
(ja tähän vois kuvitella sellasen kadun, minkä varrella on talo ja puita ;) )
Maisemia Simmeringistä, lisätkää lehdet ;)
(jeps, tässä siis puisto)
Hei! Mikä toi on? Puisto?!?! :D

Kun aurinko paistaa on niiiiin kaunista ja ihanaa, tuntuu kuin itsekin kävelisi metrin maanpinnan yläpuolella. Mutta kun se ei paista on vain harmaata ja masentavaa... Ei ole lehtiä, ei lunta, vain harmaita rakennuksia. Huomenna (eli tiistaina) pitäisi taas olla kylmempää ja sataa räntää/vettä loppu viikko! Ihan tyhmää! Varsinkin kun Tarukin tulee tänne! :( Huvittavinta kuitenkin on se, että +10 lähtentelevillä lämmöilläkin täällä on kaikki luistinradat auki! Siinä sitten tänään näihin luistinratoihin liittyen kiisteltiin Sannan kanssa, että siirretäänkö kylmää radalle vai lämpöä pois? Pitäisikö lämmönsiirron lait kirjoittaa uusiksi? ;D

Ei kommentteja: