Eilen käytiin siis päiväseltään ihmettelemässä Slovakian pääkaupunkia. Ihan söpöltä pikkukaupungilta se vaikutti. Pieni kaupunki oli ehkä lähinnä verrattaessa Wieniin. Vaikutelman sai aikaan myös se, että ihmisiä oli liikenteessä todella vähän! Lähinnä nähtiin muita turisteja ja hääjuhlijoita. En sitten tiedä olisiko uudessa kaupungissa ollut vilkaampaa, me kun pysyteltiin vanhan kaupungin puolella. Matka Bratislavaan kesti junalla noin tunnin ja maksoi yhteen suuntaan 7e.
Vaikka paikallisia ei paljon näkynytkään, samaa ei voinut sanoa TU Wienin Erasmus-opiskelijoista! Meitä oli matkassa 28. Ja kaikkien oli tietenkin päästävä yhdessä syömään. Ravintolan tarjoilija vaikutti hieman stressaavan määräämme. Stressiä ei varmasti helpottanut se, ettei hän osannut englantia eikä saksaa. Mutta onneksi meillä oli 5 tsekkiläistä poikaa mukana, jotka pystyivät sujuvasti kommunikoimaan paikallisten kanssa. Toinen ongelma oli valuutta. Slovakiassa kun ei vielä ole euroja. Monissa paikoissa eurot kuitenki käyvät, eikä monikaan meistä halunnut sitten vaihtaa rahaa yhden päivän takia. Hieman oli metsästämistä paikoista, missä eurot käyvät, mutta aina sellainen löytyi -taas kiitos tsekkiläisten tulkkiemme. :) Halpaa siellä oli! Kunnon ravintolaruoka juomineen maksoi 5e!
Uusi kaupunki ja Tonava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti