keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Puola, Krakowa


Viikonloppuna 28.-30.11. suunnattiin Puolaan Krakowaan. Matkan oli järjestänyt ESN eli Erasmus Student Network. Matkassa oli siis opiskelijoita paljon muistakin yliopistoista kuin teknillisestä. Meitä oli bussillinen eli 54 henkeä. Lähtö tapahtui perjantaina viideltä aamulla! Kyllä aamulla! Silloin ei kulkenut vielä metrotkaan ja lisäksi meillä oli epäselvyyksiä yöbussien kanssa, joten tilasimme yhden ranskalaisen, belgialaisen ja kahden suomalaisen voimin taksin.

Matkaohjelman mukaan meidän olisi pitänyt olla puoli kymmenen-yhdentoista aikoihin aamupäivällä Krakowassa. Niin ei kuitenkaan ollut. Matka kesti yhdeksän tuntia!! Ajoimme joitain pieniä katuja, joilla monilla oli nopeusrajoituksena 50-60 km/h! Ei hajuakaan, miksi! Eräs ESN:n tyyppi oli sanonut, että krakowalainen järkkäri olisi tiennyt jo aikaisemmin, että matka kestää ainakin 8h. Tämä sama krakowalainen oli järjestänyt kaiken, mm. aikataulun, joten emme oikein ymmärtäneet, miksi hän ei ollut ottanut ajoaikaa huomioon aikataulussa. Meillä olisi pitänyt olla aamupala Krakowassa aamupäivällä. Söimme aamupalaa sitten kahden jälkeen. Tämän jälkeen 2-3h opastettu kiertokävely supistui puoleen tuntiin, sillä jouduimme lähtemään lounaalle! :S Ehdimme kiertää vain aivan keskustan "keskustorin" ja nähdä nopeasti Euroopan toiseksi vanhimman yliopiston (jossa oli opiskellut mm. Kopernikus).

Minä, ranskalainen Delphine, belgialainen Leen, ruotsalainen Belinda ja suomalainen Kirsi Krakowan "keskustorilla". Takana vanhan kaupungintalon torni.

Hostellimme oli aivan tämän "keskustorin" laidalla. Siis ihan Krakowan keskustassa, mikä oli todella kiva! :) Lounaan jälkeen kävimme nostamassa Puolan zloteja ja ruokakauppaan. Perjantaina syömistä riitti sillä illalla oli vielä illallinen. Lauantaiksi oli kuitenkin merkattu vain pizza-partyt illalle ja sunnuntaille ei mitään, joten ostimme ruotsalaisen Belindan kanssa puokkiin eväiksi leipäpakkauksen, marmeladia ja Nutellaa. Lisäksi minulla oli mukana mandariineja ja omenoita.

Niin perjantai illalla oli siis luvassa Highlander Evening eräässä ravintolassa. Ruoka ei oikein maistunut, sillä olimme juuri syöneet muutaman tunnin sisällä myös aamupalan ja lounaan. Ravintolassa oli myös perinteisiin pukuihin pukeutunut puolalaisryhmä, joiden tehtävänä oli kilpailuttaa ja tanssittaa meitä. Ihan kivalta näytti. Itseäni kyllä lähinnä väsytti, sillä herätys aamulla oli ollut melkoisen aikainen, eikä bussissa kuitenkaan kunnolla saanut nukuttua. Osa jatkoi illallisilta vielä baariin, mutta minä liityin porukkaan, joka suuntasi hotellille nukkumaan.

Lauantaina oli vuorossa suolakaivos lähistöllä. Kierros kesti noin 3h ja kattoi 1-2% kaivoksesta. Rappusia oli paljon! Ja suolaa seinät ja katot täynnä. :) Kaivos ei ole enää toiminnassa, mutta oli ihan nättiä ja hienoa nähtävää. Kaivoksessa oli patsaita ja kauniisti kaiverrettuja saleja. Ja jopa iso kirkkosali, joka oli todella näyttävän näköinen.

Suolakaivoksen jälkeen meillä oli vapaa-aikaa ja suuntasimmen kiertämään Krakowaa, koska se kaupunkikierros jäi todellakin melko lyhyeksi. Valitettavasti myös pimeys saapui melko pian, joten suurin osa kiertelystämme tapahtui jo pimeässä. Edelleen harmittaa, että opastettu kierros jäi, sillä siitä olisi varmasti saanut paljon enemmän irti kuin yksin kuljeskellessamme. Kävimme kuitenkin keskustan kirkossa, jossa kuulemma on suurin goottialttari (ja tietoläystäke löytyi myös suomeksi!!!) ja katselemassa Krakowan linnaa. Krakowa on siis todella nätti, mutta myös todella vanha kaupunki! Kaikki rakennukset eivät ehkä enää olleet aivan kukoituksensa huipulla.. Lauantai illalla oli vielä pizza-partyt hostellilla, jonka jälkeen suuntasimme baariin.
Odottelua, onneksi oli uno-kortit mukana :D

Jokseenkin oli huvittavaa, kun yksi puolalainen tuli sanomaan, että kohta lähdettäisiin yhteen baariin. Baari oli kuulemma melko kaukana ja siellä on huonoa musiikkia, mutta sinne mennään nyt kuitenkin! :S No ei se nyt niiin kaukana ollut. Baari oli vinyl bar nimeltään ja musiikki oli ihan kivaa vaihtelua! Välillä 90-lukua ja välillä 70-lukua ja kyllä sieltä jotain nykypäivän hittejäkin tuli. :) Oli myös kiva tanssia taas pitkästä aikaa.
Vinyl bar

Sunnuntaina piti olla lähtö puol kahdeksan Auschwitch-Birkenauta kohti. No lähtö myöhästyi sitten tunnilla, kun krakowalainen pääjärkkäri ei ilmestynyt paikalle. Lopulta hänet saatiin kiinni ja kuulla, että hän on kuulemma kipeä eikä ole tulossa... Ookkei.

Minua oikeastaan pelotti se Auschwitsch vierailu aika paljon. Olin kuullut kauhukertomuksia.. Mutta mitä siitä oikein voi sanoa.. Ei mitään. Kauheaa! Älytöntä! Ei sitä pieni ihminen ymmärrä.

Matka takaisin Wieniin ei onneksi kestänyt 9h. Tällä kertää käytimme moottoriteitä. Edelleen kyllä väsytti ja suuri osa matkasta kului nukkuessa. Ja väsytti edelleen kotona, joten nukuin yli kymmenen tunnin yöunet. Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen reissuun. Meillä oli (enimmäkseen) hauskaa kuitenkin ja nähtiin ihan kohtuullisesti. :)

Ei kommentteja: